Kotimaisuus on ArcticVetin kulmakivi

Korona pandemian riepotellessa Suomen taloutta, ajattelimme tärkeäksi kertoa hieman meidän tuotteissa käytettävistä raaka-aineista tarkemmin ja kuinka niitä käyttämällä jokainen voi omalta osaltaan tukea Suomen taloutta ja auttaa säilyttämään työpaikkoja Suomessa.

Meidän eläinten ihonhoitotuotteet on kotimaisia, kuten myös kaikki raaka-aineet, joita niissä käytetään. Meidän raaka-aineet löytyvät Suomen luonnosta sekä pelloilta. Me tunnemme kaikki raaka-aineiden tuottajat, he ovat pienyrittäjiä ympäri Suomea. Meille tärkeä arvo on, että voimme tuoda työtä Suomeen ja itsemme lisäksi työllistää myös muita pienyrittäjiä.

Myös raaka-aineiden alkuperä ja eettiset tuotantotavat ovat meille tärkeitä asioita, sen takia meidän tuotteissa käyttämät öljyt ovat luomulaatuisia ja tulevat lähitiloilta kuten hamppufarmilta sekä myssyfarmilta.

Pihka kerätään käsin Pohjois-Suomen metsistä

Käyttämämme pihka kerätää käsin Pohjois-Suomen metsistä ja sen meille on kerännyt jo pidemmän aikaa Jarmo, jolla on uskomattoman hieno tekniikka kerätä pihkaa vahingoittamatta puita niin, että pihka tulee meille puhtaana ja tasalaatuisena.

“Jarmo”

Kotimaisilla yrteillä apua kipuun ja kutinaan

Myös yritit kuten siankärsämö kerätään käsin Suomen puhtaasta luonnosta. Se onkin aivan aliarvostettu kasvi, joka kasvaa koko Suomessa aivan pohjoisinta osaa lukuunottamatta. Siankärsämöllä on mm. kipua ja kutinaa lievittävä vaikutus ja sitä on kautta aikojen käytetty lääkekasvina niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Siankärsämön ja useat muut yrtit meille kerää perheyritys pohjoisesta. Osan raaka-aineista keräämme myös itse Varsinais-Suomen suvessa. Meidän yrtit uutetaan kotimaiseen Altian alkoholiin tai luomulaatuisiin kotimaisiin öljyihin. Tämäkin tuotantoprosessi tehdään paikallisesti, tuoden työpaikkoja.

Hautatervan laadulla on väliä

Hautaterva poltetaan perinteisillä menetelmillä kotimaisista männyn kannoista ja siitä löytyvät kaikki Suomessa vaadittavat käyttöturvallisuustiedotteet. Tervan laadusta meillä vastaa Topi, jonka terva on niin kysyttyä, että se on pitänyt tilata hyvissä ajoin aina ennakkoon tulevalle kaudelle. Tervan laadulla on todella iso merkitys, jotta se on turvallista käyttää ja reagoi tuotteissamme halutulla tavalla. Ei ole ihan sama millä tervalla ihonhoitotuotteita valmistetaan.

Tuotanto ketjustamme löytyy myös muita raaka-aineiden kerääjiä sekä mehiläisfarmareita joten myös meidän mehiläisvaha ja hunaja on kotimaista alkuperää.

Tärkeät vitamiinit

Tuotteista löytyy myös vitamiineja kuten e- ja c-vitamiinit, nämäkin meille tulevat paikalliselta yritykseltä Paimiosta. Meidän vitamiineilla on ihoa hoitava vaikutus, mutta niiden päätehtävä on toimia tuotteiden luonnollisina säilöntäaineina, jotta meidän ei tarvitse käyttää mitään ylimääräisiä kemikaaleja.

Tuotteiden turvallisuus on meille myös iso, tärkeä asia ja sen innoittamina tuotesarjamme on aikoinaan saanut alkunsa. Halusimme käyttää turvallisia tuotteita, jonka alkuperä ja sisältö on tiedossa. Tuotteiden reseptiikka on niin ikään tehty myös Suomessa turvallisissa ja tutkituissa laboratorio olosuhteissa.

Tälläisinä kummallisina muutoksen tuomina aikoina on pienillä asioilla suuri merkitys ja valitsemalla kaupanhyllyltä tai kotimaisesta nettikaupasta sen kotimaisen tuotteen, saatat tietämättäsi mahdollistaa jonku työpaikan säilymisen ja ennen kaikkea tuet Suomen taloutta ja säilytät ostovoiman Suomessa.

Valinnoillasi on siis väliä!

Myös eläimet ansaitsevat kotimaisia , turvallisia ihonhoito tuotteita. Meidän tuotesarja on saanut alkunsa, kun itse halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla, joiden raaka-aineet ovat puhtaita ja turvallisiksi todettuja.

Aurinkoa kevääseen!

kotimaisista raaka-aineista valmistetut arcticvet tuotteet

Meidän kotimaiset jälleenmyyjät ja nettikaupan löydät kotisivuiltamme .